Kryptovaluutat osa 2. Suosion kasvu ja kehittyminen.

Kryptovaluuttojen suosio 3.12.2017




Kryptovaluuttoihin liittyvä kiinnostus on selkeästi kasvanut. Tämän huomaa eri hakusanoilla tehdyistä hakumääristä. Ylimmässä kuvassa hakumäärät sanalla "Cryptocurrency" koko maailman alueelta. Marraskuussa 2017 on alkanut hakumäärät kasvamaan selkeästi. Vuodessa hakumäärät siis 50 kertaistuneet ja nyt edelleen odotetaan rajua kasvua ja tämän hakumäärän kaksin kertaistumista viimeiselle kuukaudelle.  

cryptocurrency search




 Hakusanalla "kryptovaluutat" ei ole vielä niin suurta piikkiä nähtävissä. Haku on ollut kahden viimeisen vuoden ajan poukkoilevaa ja hakumäärät ovat nyt noin 2-4 kertaistuneet keskimääräisestä hakumäärästä. Suomessa ei siis vielä ole kryptovaluutta hype muun maailman tasoa. Jos kuitenkin suomessakin tämä aihe tuntuu jo saaneen hurjasti suosiota, mitä se sitten on koko maailman tasolla?

kryptovaluutat search




Samoin hakusanalla "Bitcoin" alapuolen kuvassa, on kasvanut koko maailman alueeella todella rajusti. Ja kasvun ennustetaan jatkuvan myös tulevaisuudessa. Täytyy myös muistaa, että Bitcoin on ollut kokoajan kohtalaisen tunnettu ja suosittu. Joten siksi kuvaaja näyttää varovaisemmalta kuin muut ja kasvu onkin vain vaatimattomat 30-50 kertainen.






Haut sanalla "ethereum" on puolestaan ollut yhtä korkealla koko maailman alueella suoritetuissa hakumäärissä viime vuoden kesäkuussa, kuin se nyt on. Ethereum teki juuri ennen kesäkuuta suurimman nousunsa ja nousikin vuoden alun 10. dollarin hinnasta kesäkuun 380. dollarin hintaan. Ethereuminkin hakumäärät ovat rajusti kasvamaan päin.








"Dash coin" hakusanalla haukumäärät menneet näin viimeisen kahden vuoden aikana. Tässäkin ollaan nyt korkeimmalla tasolla.





Viimeisenä kaaviona muttei vähäisimpänä "Litecoin" hakusana. Se kasvanut viime kesän aikaisempien piikkien ohi nyt reilusti. Selkeästi Litecoininkin suosio on kasvamassa. Kurssi on kehittynyt kuitenkin kesäkuusta asti tasaisesti nousujohteisesti.






Paljon ollut nyt uutisointia siitä, että onko Bitcoin ja muut kryptovaluutat kuplassa. Näistä hakumääristä voi päätellä, että suosio on kasvanut nyt räjähdysmäisesti ja voisikin aatella sen olevan selvästi kuplassa. Mielestäni Bitcoinin ja muiden kryptovaluuttojen arvo ei kuitenkaan ole näin kovan suosion kasvuun nähden vielä kuitenkaan kasvanut yli sen pisteen. Kryptovaluuttojen arvot tulee vielä nähdäkseni nousemaan, kun nämä kaikki viimeisen kuukauden aikana siitä kiinnostuneet ovat saaneet rahansa sisälle. Voikin olla että kryptovaluuttamarkkinat ovat kuplassa ensikesänä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kryptovaluutat

Lehto vastaan muut rakentajat

Päiväkirjamerkintä kryptovaluutat